Kehitytään rikkomalla rajoja!

Tilgmann tukee kirkkonummelaisen KyIF-urheiluseuran tyttöjen käsipallojoukkuetta, joka rikkoo ennakkoluulottomasti rajoja pelaamalla poikia vastaan.

Ai miksi poikia vastaan? Koska tarpeeksi kovaa vastusta ei muuten löytynyt kotimaasta.

Opetusministeriö ja Käsipalloliitto myönsivät heille juuri Piikkari-palkinnon, koska 03 ja 04 -syntyneet tytöt ovat osallistuneet poikien SM-sarjoihin jo kahdella kaudella.

”Pysymme kansainvälisessä vauhdissa paremmin mukana, kun pelaamme poikia vastaan. Se antaa haastetta tytöille ja samalla rikomme rajoja”, selittää Sami Goman, jonka kaksi tytärtä pelaa 2003–2005 syntyneiden joukkueissa. Goman on ollut kehittämässä viimeiset 10 vuotta seuran junioritoimintaa.

Käsipallo on Suomessa marginaalilaji. Vertailun vuoksi: Norjassa naiskäsipallon harrastajia ja kilpaurheilijoita on 400 000. Mutta Suomessa käsipallon pelaajia on kaikkiaan vain reilu 5000, vaikka laskee yhteen kaikki juonioreista ja ammattilaisiin. Heistä 40 pelaa KyIF:n riveissä.

”Heidän asenteensa on hyvin Tilgmannilainen. He haluavat ehdottomasti kehittyä parhaaksi mahdolliseksi joukkueeksi ja siihen päästäkseen he ovat valmiita rikkomaan vanhoja rajoja ja normeja”, Tilgmannin toimitusjohtaja Magnus Höglund perustelee.

Sami Gomanin mukaan Tilgmannin avustuksen avulla tytöille voidaan nyt taata kilpailukykyiset edellytykset harrastaa lajia.

Tuloksiakin on tullut. Joukkueet ovat palanneet turnausmatkoilta mitalit kaulassa useamman kerran. Menestystä on saatu muun muassa muissa Pohjoismaissa. Tuorein voitto oli Suomen mestaruudet niin ulko- kuin sisäkentillä.

”Voittaminen tuntuu hyvältä ja usein tulee mainittua kilpailullisia onnistumisia, mutta tärkeää on myös se, että voimme tarjota kaikille mahdollisuuden pelata omalla tasollaan. Käsipallo voi olla myös täysin harrastuksellista ja on tärkeää tarjota tarpeeksi peliaikaa myös niille tytöille, jotka eivät halua harjoitella viittä kertaa viikossa”, Goman toteaa.

Gomanin mukaan tärkein viesti lapsille onkin liikunnan ilo.

”Huippu-urheilijuus on loppujen lopuksi tässä hommassa pelkkää bonusta. Suurin maali on se, että saamme lapset harrastamaan täysi-ikäisyyteen saakka, ja että aikuisina he haluavat vielä liikkua. Tämä on samalla elämäntapakasvatusta: miten syödään, liikutaan ja levätään. Olimme eräänä iltana vaimoni kanssa lenkillä ja tyttäremme tulivat polulla vastaan. On mahtavaa, että he ovat kiinnostuneet liikunnasta ilman, ettämeidän tarvitsee heitä siihen patistaa.”